LÄSNÄOLO LUO PERHEEN
Kristiina 1/2006
Saara Kinnunen, perheneuvoja
Kaikissa kulttuureissa, kaikkialla ja aina ihmisen kiintopiste on ollut perhe. Perheeseen synnytään, perheessä kasvetaan ja perheestä lähdetään. Elämää jatketaan perheestä saadut eväät mukana.
Perheellä on jäsenilleen samat tehtävät riippumatta perheen muodosta.
Turvapaikka
Kun ihmisiltä kysellään heidän elämänsä tärkeitä asioita, nousee perhe hyvin usein ykköseksi. Perhe on paikka ja yhteisö, johon kuulutaan. Useimmilla on tunne, että kotiin mennään ikään kuin turvaan. Kotona saa olla oma itsensä. Kotona ei tarvitse olla edustava eikä erinomainen. Kotona kelpaa.
Perheen sanoo elämänsä tärkeimmäksi asiaksi turbovauhtia viilettävä mies. Perhe on mielessä naisella, kun hän on poissa kotoa. Kun lapsilta kysytään heidän elämänsä idolia tai sankaria, hetken miettimisen jälkeen he mainitsevat isän tai äidin. Nuoret sanovat eniten pelkäävänsä sitä, että isä tai äiti kuolee!!
Tankkauspaikka
Kun jokainen perhe pitää jäsenistään huolta, tulevat kaikki maailman ihmiset huolehdittua. Jumalan alkuperäinen suunnitelma lienee ollut se, että jokainen ihmisen saa kuulua perheeseen, joka huolehtii sekä hänen fyysisistä että henkisistä tarpeistaan.
Ihminen kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa. Tärkein ihmisen persoonaa muovaava tekijä on vuorovaikutus oman perheen jäsenten kesken. Siinä koetaan välittämistä. Siinä opitaan elämän perussääntöjä. Perheen ihmissuhteet parhaimmillaan tarjoavat turvaa, lohdusta ja lämpöä.
Rakennamme kotimme viihtyisiksi. Käytämme paljon energiaa ja rahaa sisustaessamme kotiamme itsemme näköiseksi. Seinät ja huonekalut ovat kuitenkin vain raamit perheelle. Vain läsnäolo luo perheen. Kuinka paljon sinun perheessäsi on yhdessä olemisen aikaa päivässä tai viikossa?
”Perhe, joka nauraa, laulaa ja tanssii yhdessä, pysyy muutenkin yhdessä” Perheen yhteiset hetket ovat lasten ja nuorten eniten arvostamia lapsuuden muistoja. Miten voisimme vaalia perheen yhteisiä hetkiä. Miten voisimme enentää niitä? Voisimme aloittaa vaikka yhteisestä ruokailusta ja sen vaalimisesta.
Nainen tekee kodin
Vanha englantilainen sananlasku sanoo ”Men make hauses, women make homes”.Lause sisältänee jotain ajatonta ja kulttuureista riippumatonta. Miehen ja naisen sisustamat kodit ovat eri näköisiä. Taloa rakentavilla pariskunnilla on usein selkeä työnjako, missä asioissa kummankin sana on painavin.
”Missä äiti?” kyselevät lapset, jos äitiä ei näy kotona eikä heillä ole tietoa, missä äiti on. Äidittä kasvaneiden tai etäisten äitien lapset kuuluvat tunne-elämältään enemmän riskiryhmään kuin isästään etäällä olevat.
Äiti luo vahvasti perheen tunneilmapiiriä. Nainen on biologisesti herkistynyt lapsen tarpeille. Yhdeksän kuukauden odotus on sitonut hänet syntyvään lapseen. Hoitaessaan lasta hän harjaantuu lapsensa tuntemisessa.
Äiti voi myös sumentaa perheen tunneilmapiirin. Jos äiti voi perheessä huonosti, koko perhe saa siitä osansa. Jos vaimo on onnellinen, on koko perhe onnellinen. Hänen tyytyväisyytensä säteilyvoima tarttuu muihinkin.
Huolehdi itsestäsi
Nainen on pantu paljon haltijaksi perheessä. Meillä on iso vastuu. Tietenkin muut perheenjäsenet vaikuttavat naisen hyvinvointiin. Lopulta kuitenkin olemme itse vastuussa omasta voinnistamme. Vain lapsen etuoikeuksiin kuuluu, että muut pitävät hänen tarpeistaan huolta.
Hetki aikaa itselle on sijoitus myös omaan perheeseen. Oman tankkaushetken saa jokainen nainen ottaa hyvällä omallatunnolla. Saamme tehdä sen itsemme vuoksi. Jos emme vielä ole oppineet suomaan hyvää itsellemme, voimme tehdä sen perheemme vuoksi.
Itsestä huolehtiminen on vielä kaukana itsekkyydestä.
Valitse uusi artikkeli
Välj ny artikel