VALTA JA VÄKIVALTA KASVATUKSESSA
Elämään lehti
09/2006
Saara Kinnunen
Lasten ruumiillista kuritusta käsittelevä Marikka Luukkosen kirjoitus Elämään lehdessä 5/2006 on herättänyt lukijoissa paljon ajatuksia. Palautteessa on kritisoitu kirjoittajan ehdottoman kielteistä kantaa lapsen lyömiseen ja kaikkeen fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan. Kirjoittavat muistelevat omaa kasvatustaan ja toteavat, että lyöminen ei ole heitä vahingoittanut, vaan se on ollut keino tottelemisen oppimiseen.
Vitsan käyttöä perustellaan palautteissa myös raamatun neuvolla ”joka vitsaa säästää se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain.” Vanhan ajan kurissa kasvatettua väestöä on myös verrattu modernin kasvatuksen saaneisiin ja nykykasvatuksen hedelmät ovat näyttäneet huonommalta.
Jotkut kirjoittajat miettivät, hyljätäänkö raamatun opettama kuri ja kuritus (Snl 13:24, 23:13-14, Hebr 12:6-11), jos ruumiillinen kuritus tuomitaan.
Keskenkasvuinen, elämää opetteleva lapsi tarvitsee kuria. Kuri sanan laaja merkitys löytyy latinan sanasta dicipere, josta mm tulee sana opetuslapsi (disciple). Dicipere tarkoittaa opettamista, ohjaamista, kasvattamista, neuvomista, opastamista kuriin kasvattamista, ojentamista ja rankaisemista. Näitä kaikkia lapsi tarvitsee. Keinot kurin pitämisessä ovat vaihdelleet eri aikakausina. Yllämainitut raamatunkohdat saavat lisävaloa näistä kuri-sanan merkityksistä
Kun uuden lastensuojelulain (1983) ”piiskalaki” kielsi ruumiillisen kurituksen, monet vanhemmat käsittivät, että lapsen rankaiseminen on väärin. Käytettiinhän ruumiillista kuritusta nimenomaan rangaistuksen muotona. Toisissa perheissä vääristä teoista rankaiseminen jäi siksi, että vanhemmat eivät tienneet, mitä ruumiillisen kurituksen tilalle. Näin lapsilta katosi mahdollisuus oppia väärien tekojen seurauksien avulla sopivan käytöksen rajoja. Kun pahoista teoista ei ollut enää seurauksia, totteleminenkaan ei ollut enää tärkeää.
Huonosti käyttäytyvien, tottelemattomien ja kurittomien lasten tausta lienee yksinkertaisesti se, että heitä ei ole kasvatettu kuriin. Vanhemmat kyllä toivovat, että lapsi tottelisi ja käyttäytyisi hyvin, mutta keinot tähän tavoitteeseen pääsemiseksi on löytämättä.
Lapsi voidaan kasvattaa ilman ruumiillista kuritusta. Se vaatii vanhemmalta enemmän vaivannäköä. Lasta on neuvottava. Hänen käytöstään on valvottava. Vääristä teoista ja tottelemattomuudesta on oltava seuraukset eli rangaistus. Tehokkaimpia seurauksia ovat erilaiset etuoikeuksien menetykset. Viisasta on sopia etukäteen, mitä seuraa jos perheen sääntöjä rikotaan; jos kiusaa toisia, rikkoo tavaroita, jättää velvollisuutensa tekemättä, valehtelee, ei tule sovittuna aikana kotiin, tupakoi jne.
Raamatun kuva kepistä tai vitsasta voidaan nähdä tarkoittavan ohjausta rajojen sisällä pysymiseen. Ohjaava keppi sattuu, kun rajoja ylitetään eli rajojen rikkomisen seuraukset tuntuvat kurjilta. Vanhempi käyttää aikuisen valtaa, mutta ei väkivaltaa.
Lyöminen opettaa lyömään, vaikka motiivina olisi hyvää tarkoittava kasvatus. Olen Marikka Luukkosen kanssa samaa mieltä siitä., että ruumiillinen kuritus on alentava ja nöyryyttävä kokemus.
Selkäsauna opettaa lapselle, että ihmisten välinen vuorovaikutus perustuu voimankäyttöön. Tällaisesta lapsesta voi kasvaa aikuinen, joka hoitaa ihmissuhteitaan voiman ja pakon avulla.
Kristityt vanhemmat saavat olla vapain sydämin kuuliaisia Suomen laille ja kasvattaa lapsensa kurissa ja Herran nuhteessa ilman ruumiillista kuritusta. Toimivan kurin keinoja on olemassa paljon. Niitten käyttäminen vaatii vaivannäköä. Piiskaa käyttävät isämme ja äitimme pääsivät helpommalla. Vaivannäöstä palkintona on läheisemmät ja lämpimämmät suhteet lasten ja vanhempien välillä kuin mitä omassa lapsuudessamme ehkä oli.