Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tiloja muita tapahtumia varten kuten konsertit ja juhlat (syntymäpäiväjuhlat, rippijuhlat, häät, ylioppilasjuhlat) varataan Vaasan seurakuntayhtymän tilavarausten kautta.
Puhelinpalvelu arkisin klo 13–15.
Sähköposti: vaasan.tilavaraukset@evl.fi
On myös mahdollista tehdä alustava tilavaraus sähköisen tilavarauslomakkeen kautta verkkosivuillamme.
Linkki Vaasan seurakuntayhtymän tilavarauslomakkeeseen
Perimme tilojen käytöstä korvauksen yhteisen kirkkoneuvoston hyväksymillä hinnoilla.
Linkki Vaasan seurakuntayhtymän verkkosivulle, jossa on tilojen hinnasto
Joulusesonki kestää ensimmäistä adventtia edeltävästä maanantaista vuoden loppuun asti.
Ulkopuoliset tapahtumajärjestäjät ja seurakuntien yhteistyökumppanit voivat tehdä alustavia varauksia joulusesongille hyvissä ajoin, mutta varukset vahvistetaan varaajille vasta varatun vuoden tammikuun loppuun mennessä (esimerkiksi vuonna 2023 tehdyt varaukset vuodelle 2024 vahvistetaan tammikuussa 2024).
Seurakuntien toimintaa priorisoidaan. Erillisiä harjoitusaikoja useammalle päivälle ei voi varata, harjoitusajan tulee sisältyä konserttipäivän kokonaisvarausaikaan.
Kaste-, hää- ja hautajaisvaraukset
Huom. Tilat kasteita, vihkimisiä ja hautaan siunaamisia varten, varataan seurakuntien kirkkoherranvirastojen kautta:
Linkki Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherranviraston verkkosivuilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Linkki Vähänkyrön seurakunnan kirkkoherranviraston verkkosivuilleLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Linkki Vasa svenska församlingin verkkosivulle PastorskanslietLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Vaasan seurakuntayhtymän leirikeskukset (Alskathemmet, Österhankmon leirikeskus ja Lepikon leirikeskus) ovat varattavissa eri tilaisuuksia varten. Leirikeskukset tarjoavat myös erilaisia virkistys- ja kokouspaketteja. Leirikeskukset varataan suoraan leirikeskusten vastaavien kautta.
Tilojen käyttökorvaukset löytyvät erilliseltä alasivulta.
Linkki Vaasan seurakuntayhtymän verkkosivulle, jossa on tilojen hinnasto
Puhelinpalvelu arkisin klo 13–15.
Linkki sähköiseen tilavarauslomakkeeseenEvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä