Vaasan seurakuntayhtymän kiinteistöjä kunnostetaan laajasti vuosina 2026–2027
Vaasan seurakuntayhtymä toteuttaa vuosien 2026–2027 aikana useita merkittäviä kiinteistöjen peruskorjauksia ja kehittämishankkeita. Työt koskevat muun muassa Palosaaren kirkkoa, Gerbyn seurakuntataloa ja Vähänkyrön kirkkoa. Samalla seurakunnille otetaan käyttöön uusia tiloja Ristinummella ja keskustassa.
– Seurakuntien tilat ovat monille tärkeitä kohtaamispaikkoja. Korjausten avulla huolehdimme rakennusten kunnosta ja varmistamme, että ne palvelevat käyttäjiä myös tulevaisuudessa, sanoo Reetta Hietaharju, Vaasan seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö.
Palosaaren kirkkoa kunnostetaan vaiheittain
Palosaaren kirkossa tehdään kesän ja syksyn aikana mittava julkisivuremontti. Kirkon rappaus uusitaan ja maalataan, ja samalla korjataan ikkunoiden ulkopuoliset karmit. Julkisivutyöt alkoivat 1. kesäkuuta ja jatkuvat marraskuun loppuun saakka. Ikkunoiden kunnostus jatkuu osittain vielä vuoden 2027 puolella.
Rakennus suojataan työn aikana kahdessa vaiheessa sääsuojauksella. Lisäksi kirkon urut kunnostetaan, jotta ne palvelevat seurakuntaa entistä paremmin.
Kevään aikana kirkon kuparikatto on jo korjattu. Kupari patinoituu ajan myötä tasaisen tummaksi.
Gerbyn seurakuntakodin julkisivu uudistetaan
Gerbyn seurakuntakodissa toteutetaan kesällä julkisivukorjaus 22.6.–21.8.2026. Remontissa sisäänkäynnin katosrakennetta muutetaan symmetriseksi ja samalla poistetaan kosteusvaurioita aiheuttanut rakenne.
Nykyinen muovikatos korvataan uudella lasikatoksella, joka parantaa sekä rakennuksen ilmettä että toimivuutta.
Vähänkyrön kirkon perusparannus valmistelussa
Yhteinen kirkkovaltuusto päätti 21.5.2026 hakea rakennuslupaa Vähänkyrön kirkon perusparannukseen. Koska kirkko on kirkkolain suojelema kohde, tarvitaan lupa sekä kaupungin rakennusvalvonnalta että kirkkohallitukselta. Lisäksi hankkeeseen on saatu lausunto museoviranomaiselta.
Suunnitellut muutokset ovat laajoja ja koskevat sekä teknisiä ratkaisuja että tilojen toimivuutta. Keskeisiä uudistuksia ovat muun muassa:
- kirkkosalin lattiarakenteen uusiminen (betonista puulattiaksi)
- siirtyminen kaukolämpöön
- sähköjärjestelmien uudistaminen
- sisätilojen maalaus ja akustiikan parantaminen
- ulkoseinien ja ikkunoiden kunnostus.
Lisäksi kirkon käytettävyyttä parannetaan:
- sakastiin rakennetaan wc ja pieni keittiötila
- kirkkosaliin lisätään pieni keittiö ja tilaa seurustelulle sekä lapsille
- sisäänkäyntien esteettömyyttä parannetaan.
Kirkon perusparannuksen on tarkoitus alkaa pyhäinpäivän jälkeen 2.11.2026 ja valmistua syyskuussa 2027.
Uusia tiloja Ristinummelle ja keskustaan
Ristinummen seurakuntatalon poistuttua käytöstä Vaasan evankelis-luterilaiset seurakunnat saavat kesäkuussa uudet vuokratilat osoitteeseen Kappelinmäentie 7. Tiloissa on jatkossa pienet kokoontumistilat, Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatoimistot sekä lasten kerhotiloja.
Lisäksi Kauppapuistikko 30:ssä kunnostetaan tilat Vaasan ruotsalaisen seurakunnan nuoriso- ja lasten toiminnan tarpeita varten. Uudet tilat valmistuvat kesän aikana ja otetaan käyttöön syyskauden alussa.
Lisätietoja
Tue Jun 02 08:00:00 EEST 2026